PAKILA

Foto: Pakilan katukirppiksellä Kyläkunnantiellä, Helsinki 17.08.2008  - ein grosser Strassenflohmarkt auf der Dorfgemeindestrasse in Pakila.

Pakin talo on muistomerkki ja toimiva kotiseututalo. 

Pakin talo on vanhan rakennus- ja asumiskulttuurin muistomerkki Pakilassa. Talon päärakennuksen etelänpuoleisen tuvan, mustan tuvan, runkokehikko on asiantuntijoiden mukaan rakennettu savupirtiksi, jonka keskellä oli sisäänlämpiävä kiuasmallinen tulisija. Se on rakennettu tälle paikalle sitä varten veistetyistä hirsistä. Tuvan käyttö nimenomaan savupirttinä näyttää kuitenkin jääneen lyhytaikaiseksi. Tupa lienee rakennettu 1700-luvun puolivälissä, nousukauden alkuvuosina, ja aputiloiksi sille rakennettiin porstua ja eteiskamari, edistyksen merkit.

Paritupavaiheen alkaessa vanha musta tupa pysyi talon tärkeimpänä keskuksena, arkitupana. Siellä asuttiin, valmistettiin ruoka, syötiin, vietettiin vapaa-aikaa, hoidettiin lapset ja sairaat. Tulisija antoi lämpöä ja valoa pimeinä vuodenaikoina.  tekstin lähde

Vaalea uudempi pirtti pidettiin talvisin useimmiten kylmillään, mutta ainakin joulunajaksi se lämmitettiin ja laitettiin juhlahuoneeksi. Tätä ”parempaa tupaa” käytettiin perhejuhlien, kinkereiden tai herätysseurojen pitopaikkana.

Pihaa reunustamaan on siirretty lähitienoilta talon oman aitan lisäksi neljä muutakin talonpoikaista aittaa ja savusauna. Pakin taloon johtavan tien varressa oli suuri kirsikkatarha. Kirsikoita ja kriikunoita kasvaa edelleen talon ympäristössä. Talon itäpuolella rehottaa villiintyneitä vadelmapensaita.

Lähteenä on käytetty Esko Havumäen artikkelia Pakin talo, julkaistu Pakilan Seudun Historiassa 1985.

Die Schrothäuser sind alte Gebäude und ein lebendiges Kulturdenkmal in Pakila.

Des Hauses Hauptgebäude auf der Südseite ist die Stube, die schwarze Stube. Nach Meinung der Experten wurde es als Rauchhuette erbaut, wo man in der Mitte nur einen ofenähnlichen Feuerstätte errichtet hatte. Es wurde hier, an dieser Stelle fuer die Verarbeitung der Hirse so erbaut. Die Anwendung solcher Rauchstuben war zweifelsfrei nur von kurzer Dauer. Die Stube wurde voraussichtlich  in der Mitte des 17. Jarhunderts erbaut. Die Nebenräume, als auch die Veranda kann man als ein Zeichen des aufboomenden Fortschritts

betrachten, die wurden später errichtet.

Hier wurde gekocht, hier aß man und  feierte in der freien Zeit, versorgte die Kinder und die Kranken. Der Ofen gab Wärme und Licht in den dunklen Zeiten des Jahres.

Im Winter blieb der Ofen dennoch oft unbeheizt. Aber zur Weihnachtszeit wurde eingeheizt und man richtete die Stube als Feierliches Stube her. Die "besseren Hütten" nutzte man für Familien- oder Gemeindefeiern  als Veranstaltungsort.

Die Wege, die den Innenhof säumten hat man verschoben in die Nähe der Scheune und um die anderen vier Häuser der Jungen und den Lagerraum. Zur Strasse hin war ein großer Kirschgarten. Kirschen und Zwetschgen wuchsen auch um die Häuser. An der Ostseite der Häuser gab es wilde Himbeeren.

In einer freien Uebersetzung: Monika Kahle