Tervetuloa - Welcome - Herzlich Willkommen

WELCOME TO MALMINKARTANO

A DISTRICT OF HELSINKI

 

Website

 

 

Malminkartano (ruots. Malmgård) on Kaarelan kaupunginosan osa-alue ja Kaarelan peruspiirin osa-alue Helsingin luoteisnurkassa. Kaupunginosaa rajoittavat Vihdintie lännessä, Mätäjoki etelässä sekä Vantaan raja pohjoisessa. Itäpuolella sijaitsee vanhaa kartanoa ympäröivä Kaarelanpuisto. Malminkartano on saanut nimensä juuri tämän kartanon alueella sijainneista malmikaivoksista, jotka ovat tosin lopettaneet toimintansa. Malminkartanossa on sijainnut myös pahamaineinen vankisiirtola.

Alueella sijaitsevan kartanon ensimmäinen haltija oli amiraali Bengt Juusten 1579-1602. Tämän jälkeen haltijoita on ollut kaiken kaikkiaan 19 aina luutnanteista ratsumestareihin. Joitain edellämainittuja voidaan nykyään tapailla Helsingin Pitäjän vanhan kirkon hautausmaan hautakivistä. Berggreniä lukuun ottamatta kaikki haltijat kuuluivat aatelisiin.

Kartanon päärakennus on yksikerroksinen vaaleanharmaa puurakennus, rakennettu 1734. Kartanon sisäänlämpiävä savusauna oli Mätäojan rannalla. Kartanoa ympäröi laaja ja vehmas omenatarha. Ympärillä oli myös navetta, talli ja lantalarakennus sekä paja, valjas- ja maitohuonerakennukset.

Vuodelta 1881 olevan tarkastuspöytäkirjan mukaan Malminkartanossa on 7 torppaa, Weckborgin, Stärken, Honkasuon, Alkärrin, Magnuskärrin, Pilslätin ja Nabon torpat.

Spaziergänge zum Hausberg in Malminkartano

ELOJUHLAT

Malminkartanon Piianpuistossa

Sunnuntaina 22.8.2010 klo 12 - 17

Elojuhlien ohjelmassa muun muassa:

Stadin juhlaorkesteri solistinaan Timo Turpeinen

Wirttä waille orkesteri

Taikuri Keke Pulliainen

Lasten seikkailurata

Kahvio

Grillimakkaraa

Hierontaa - hieroja Heikki Timonen

Kirpputori (pöytävaraukset puh. 09 566 2968)

Alueen yhdistykset esittäytyvät

Tapahtumaan on vapaa pääsy, TERVETULOA!

Tapahtuman järjestää Malminkartanon asukasyhdistys ry
 
www.horisontti.net
 

ELOJUHLAT 2010 copyright@ Monika Kahle

HELSINKI - FINNLAND 0